Keräsimme tämän valtuustokauden aikana tapahtuneita ja edistyneitä asioita vuoden 2017 Vihreään välitilinpäätökseen.
Politiikka on yhteistyötä, jossa samojen tavoitteiden eteen töitä paiskii useampi puolue. Usein tavoitteita jää myös saavuttamatta, tai asiaa lähdetään edistämään eri tavalla kuin on aiemmin ajateltu. Politiikka on kestävyyslaji, jossa muutokset usein vievät aikaa. Seuraavassa ensimmäisen puolivuotiskauden edistystä on verrattu Nokian vihreiden kuntavaaliohjelmaan.
Vaaliohjelman tavoite: Varhaiskasvatus ja opetus
Koulujen toimintaa kehitetään, jotta ne pystyvät yhä paremmin vastaamaan oppilaiden tuen tarpeisiin. Kyläkoulut säilytetään ja ryhmäkoot pidetään pieninä. Subjektiivinen päivähoito säilyy ja laadukkaaseen varhaiskasvatukseen panostetaan.
Nykytilanne:
2018 talousarviossa ei ole esitetty säästöjä koulutukseen. Nokialle on tulossa uusi koulu Myllyhakaan ja Emäkoskeen, lukio korvataan uudella ja Kankaantaan sekä Nokianvirran koulujen tilalle rakennetaan uusi yhtenäiskoulu. Kyläkouluja ei olla lakkauttamassa ja subjektiivinen päivähoito säilyy. Varhaiskasvatuksessa tapahtuu henkilöstömuutoksia, mutta ne liittyvät lapsimäärän vähenemiseen. Lapsivaikutusten arviointi otetaan käyttöön Vihreiden aloitteesta.
Vaaliohjelman tavoite: Työllisyys
Kolmenkulman ECO3-alueelle nousee 500 uutta työpaikkaa ja Pitkäniemestä luodaan hyvinvointipalveluiden keskus. Yritystonttien markkinointa yksinkertaistetaan ja matkailun kehittämiseen etsitään uutta voimaa. Nuorisotyöttömyys käännetään laskuun oppilaitos- ja yritysyhteistyön kautta.
Nykytilanne:
ECO3- alueen ja Kolmenkulman tontit ovat vähissä kovan myynnin takia, ja uusia joudutaan pikana hankkimaan muuttamalla tonttijakoa. Isoja kiertotalouden yrityksiä pyrkii Nokialle. Markkinointiin on tullut kaksi uutta henkilöä. Matkailun kehittämistoimet eivät ole käynnistyneet ja Pitkäniemen osalta tilanne on stabiili. Kiinnostusta alueelle on, mutta sairaanhoitopiiri on viemässä aikuispsykiatrian alueelta pois ensi vuosikymmenen alussa. Työttömyys on kääntynyt jyrkkään laskuun. Nuorisotyöttömyys- ja pitkäaikaistyöttömyys kehittyvät hyvin koko Pirkanmaalla, mutta Nokialla on panostettu työpaikkojen lisäämiseen merkittävästi myös tämän lisäksi.
Vaaliohjelman tavoite: Luonto ja liikunta
Ruutanan alue suojellaan ja Koukkujärvi säilytetään virkistyskäytössä. Luontomatkailua kehitetään luontoa kunnioittaen. Keskuskentän ja Sarpatin alueesta muodostuu merkittävä liikunta-alue. Panostetaan ennaltaehkäisevään arkiliikuntaan.
Nykytilanne:
Ruutanan aluetta ei ole vielä suojeltu. Markluhdanlahden Suomi100-lahja torpattiin kaupunginhallituksessa, mutta Vihreät ja Vasemmistoliitto puolustivat sen suojelua. Toivottavasti uusintakierros auttaa, sillä alue olisi merkittävä lisä Sarpatin virkistysalueeseen. Syksyllä 2018 on tulossa valmistelusta luonnonsuojeluohjelma, jossa Nokian suojelutilannetta katsotaan isompana kokonaisuutena. Keskuskentän alueelle on noussut uusi jäähalli, kuten edellisellä kaudella päätettiin. Keskusurheilukenttä on remontoitu ja siihen on tulossa uusi katsomo. Alueelle nouseva yhtenäiskoulu mahdollistaa tuhannelle lapselle erinomaiset liikuntamahdollisuudet, sekä antaa pohjaa yksityisen monitoimihallin mahdolliselle toteuttamiselle.
Vaaliohjelman tavoite: Demokratia ja tiedonsaanti
Parannetaan tiedotusta ja rakennetaan Nokian mainetta pitkäjänteisillä teoilla. Tehdään päätöksenteosta läpinäkyvää ja ennakoitavaa sekä helpotetaan kuntalaisten osallistumista.
Nykytilanne:
Lautakuntiin on saatu nuorisovaltuuston edustajat, valtuustoon kaksi. Tiedotus on parantunut erityisesti elinkeinopuolella, mutta sosiaalisessa mediassa tiedotetaan mm. latutilanteesta ja monista muista asioista. Kuntalaisten osallistumista päätöksentekoon on pyritty parantamaan, mutta tehtävää on vielä paljon.
Vaaliohjelman tavoite: Joukkoliikenne
Koulukyytiuudistuksella kyliin parempi joukkoliikenne. Juna pysähtyy Nokialla tunnin välein. Kaupunkirakennetta muutetaan sellaiseksi, että suurin osa linjoista voidaan liikennöidä ilman rahallista tukea. Vuorojen määrää lisätään.
Nykytilanne:
Joukkoliikenteen palvelutaso on parantunut ja käyttäjämäärät ovat nousseet jopa ennakoitua enemmän. Lippujen hintoja on laskettu, jonka seurauksena joukkoliikenteen kustannukset ovat nousseet. Osa linjoista toimii hyvinkin kannattavasti, mutta sisäinen liikenne vaatii säätämistä sopimuskausien vaihtuessa. Ongelmiin pystytään puuttumaa aiempaa nopeammin. Linjan 79 reittimuutosta on Vihreiden toimesta puolustettu aktiivisesti ja se toteutuu viimein kesäkuussa 2018. Junaliikenteen tarjonta ei ole lisääntynyt. Kaupunkirakenne on tiivistymässä keskusta-alueella hyvää vauhtia!
Vaaliohjelman tavoite: Vanhuspalvelut
Kehitetään vanhuspalveluita kaupungin omana tuotantona ja etsitään yhteistyömahdollisuuksia yksityisten palveluntarjoajien ja kolmannen sektorin kanssa. Tuetaan omaisia nykyistä enemmän ja mahdollistetaan kotoisa ehtoo ikääntyville.
Nykytilanne:
Vanhuspalveluiden tarjontaa lisättiin merkittävästi talousarviossa, koska kysyntäkin kasvaa. Kotisairaalatoiminta on käynnistynyt ja tarjoaa palveluja vuodeosaston sijaan myös omaan kotiin. Toimintansa aloittava lähitori kokoaa ikäihmiset tapaamaan toisiaan, liikkumaan ja keskustelemaan ammattilaisten kanssa. Vihreiden aloitteesta sote-kyytien järjestäminen, kustannukset ja tarve selvitetään vuoden 2018 aikana.
Vaaliohjelman tavoite: Keskustan kehittäminen
Keskustan alueelle muuttaa 5 000 uutta asukasta. Kaupungin palvelut rakennetaan keskustaan ja yksityistä rakentamista helpotetaan. Sahan alue otetaan asuinkäyttöön ja rakennetaan rantabulevardi Viholasta keskustaan.
Nykytilanne:
Ennätysmäärä uusia rakennushankkeita on käynnistymässä. Poutuntie, Nanso ja moni muu hanke on potkaistu käyntiin kaupunkikehityspalveluiden kovalla panostuksella. Keskustan kiinteistöihin on otettu yhteyttä ja etsitty heille sopivia kehittämismalleja. Prisma on aloittanut toimintansa keskustassa.
Vaaliohjelman tavoite: Lähiruoka ja terveyskasvatus
Kouluissa syödään enemmän paikallisten tuottajien ruokaa ja suositaan luomua. Panostetaan ennaltaehkäisevästi terveellisiin elämäntapoihin.
Nykytilanne:
Lähituottajien tuotteiden käyttö on tavoitteena talousarviokirjassa ja käytännön toimia lähiruuan käytön edistämiseksi etsitään. Ravitsemusterapeutin resurssia lisätään vastaamaan seutukunnallista tasoa.
Vaaliohjelma tavoite: Kulttuuri ja nuoret
Tuotetaan nokialaisia kulttuurihankkeita ja rakennetaan nuorille keskustaan nuorisotilat. Otetaan kaupungin taidekokoelmat käyttöön.
Nykytilanne:
Kirjastohankkeen suunnitelmat on hyväksytty ja hanke etenee toivottua suppeammassa muodossa. Nuorisotilat saadaan kirjaston yhteyteen turhan pieniä. Yhteistyöstä on kuitenkin varmasti iloa. Kaupungin taidekokoelmia päästään esittelemään kirjastossa. Kordelinin säätiön ja kaupungin aloittama Nokian kaupunkirahasto tukee Nokialla jatkossa kulttuuria aiempaa enemmän. Nokia-sali säilyy lukion uudisrakentamisen yhteydessä, joten konsertit ja teatteritoimintaa nähdään tiloissa jatkossakin.
Vaaliohjelman tavoite: Sosiaali- ja terveyspalvelut
Estetään eriarvoisuuden kasvu ja autetaan ihmisiä ennaltaehkäisevästi heti, kun ongelmat alkavat. Siirretään palvelut yhdelle nokialaiselle luukulle.
Nykytilanne:
Sisäilmaongelmat ovat hankaloittaneet kaikkien terveyspalveluiden arkea. Lupa uudelle hyvinvointikeskukselle on kuitenkin ministeriöstä saatu. Prismassa on aloittanut Noste-palvelupiste, jossa terveyspalvelut ovat aikaisempaa paremmin ja laajemmin nokialaisten saavutettavissa. On perustettu uusi psykologin virka ja puheterapiaan panostetaan aiempaa enemmän. Huostaanotot on saatu kääntymään laskuun ja resursointia siirrettyä avotyöhön.