Varhaiskasvatuksessa tehdään hyvää ja tärkeää työtä, jolla on iso merkitys lapsen koko elämälle. Omalle lapselleni jäivät onnelliset ja hyvät muistot päiväkotiajalta, joita hän muistelee vieläkin iloisena ja onnellisena, lähes aikuisena.
Suomalainen varhaiskasvatus on huippuluokkaa ja laadukasta, mistä saa olla ylpeä. Hyvä varhaiskasvatus on monen asian summa. Meillä on korkeasti koulutettu ja osaava henkilöstö ja valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelma, joka tukee monipuolisesti lapsen kasvua ja kehitystä. Ja kaikkein tärkeintä on se, että henkilöstö tekee työtään sydämellään, kiitos siitä.
Meidän on turvattava hyvä ja laadukas varhaiskasvatus lapsillemme. On todella harmillista, että tällä hallituskaudella on tehty monia leikkauksia, jotka koskettavat varhaiskasvatusta. Hallitus rajasi subjektiivista päivähoito-oikeutta ja mahdollisti ryhmäkokojen kasvun. Vihreiden tavoitteena on näiden asioiden palauttaminen ja samalla varhaiskasvatukseen tulisi lisätä rahoitusta arviolta 155 miljoonaa. Lisäksi tavoitteena on maksuton varhaiskasvatus 5-vuotiaille.
Toinen asia, mistä olen huolissani, ovat yksityiset päiväkodit, joista on nyt kuulunut, että varhaiskasvatushenkilöstö joutuu tekemään ruokahuolto- ja siivoustehtäviä ja hoitajamitoituksia rikotaan. Näihin tehtäviin tulee palkata ammattihenkilökunta, sillä varhaiskasvatuksen henkilöstön pitää saada keskittyä lapsiin. Valvontaa on lisättävä, jotta lapsen saavat laadusta hoitoa.
Hyvällä varhaiskasvatuksella on iso vaikutus monien ongelmien ennaltaehkäisyyn ja oppimisvaikeuksien tukemiseen ajoissa, mikä helpottaa lapsen koulupolkua. Hyvää varhaiskasvatusviikkoa!
Piila Paalanen, Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, eduskuntavaaliehdokas 2019