Viime kuntavaalien jälkeen 2017 pyrittiin rakentamaan valtuustoryhmien välille valtuustosopimusta siinä kuitenkaan onnistumatta. Sopimuksen tavoitteena oli saada aikaan tulevan valtuustokauden tavoitteet ja raamit, jotta mahdollisimman moni puolueista saisi omia tavoitteitaan eteenpäin ja kokonaisuus säilyisi Nokian kaupungin kannalta ehjänä ja hyvänä. Osa puolueista otti sopimustavoitteen hyvin vastaan ja se synnytti hyvää keskustelua.
Kulunut kausi on ollut Nokian kaupungin kannalta erittäin haastava. Siitä huolimatta kaupungin kehittyminen on ottanut suuren harppauksen. Kokonaisuuksien hallinta kaipaisi silti enemmän suunnitelmallisuutta siitä mihin suuntaan kaupunkia lähdetään kehittämään. Tällä hetkellä päätöksiä tehdään liiaksi yksittäisinä ja joissain tapauksissa kokonaiskuva jää hieman epäselväksi tai tehdyt päätökset eivät välttämättä ole aivan optimaalisia.
Päätettävissä asioissa olisi hyvä olla mukana vähintäänkin verotuksen taso, asuntotuotannon suuntautuminen, merkittävät kaupunkikehityshankkeet ja yleisen hyvinvoinnin, vapaa-ajan sekä koulutuksen panostukset.
Vetoan muihin puolueisiin jo nyt: Miettikää tulevan valtuustokauden tavoitteenne ja kipupisteenne, jotta vaalien jälkeen saisimme luottamuspaikkajaon lisäksi sovittua aiempaa laajemmin ja syvemmin myös päätöksentekoon liittyvistä asioista. Tämä helpottaisi taloudenpitoa ja ennustettavuutta talousarviovuotta ja lähivuosia pidemmälle.
Antti Tomminen, Valtuutettu, Nokian Vihreiden puheenjohtaja